maanantai 23. toukokuuta 2011

Viikonloppu tiivistettynä

Noniin, ekasta bloggauksesta onkin pari päivää ja voisinkin tähän bloggaukseen tiivistää koko viikonloopun. Viikonloppu sujui suht rauhallisesti, perjantaina kun pääsin koulusta, lähdin käymään isäni kanssa kiertelemään kodinkoneliikkeitä, koska tarvitsin uuden television omaan huoneeseeni, sillä vanha alkoi jo lahota käsiin, eikä siitä pystynyt nauttimaan teräväpiirtokuvaa Blu-ray-elokuvia katsellessa, eikä myöskään pystynyt liittämään läppäriä siihen kiinni.

Kävimme ensinmäiseksi Gigantissa, jossa oli heidän mainostustaan kohden aika suppea valikoima, tosin uusia 3D-televisioita siellä oli enemmän, joiden hinnat lähentelivät jo toista tonnia. Gigantissa kuitenkin oli yksi mielenkiintoinen televisio, Sandstorm-brändillä oleva Gigantin oma merkki, joka oli Samsungin tekniikalla. Tämä vaikutti ihan hyvältä, sillä siinä oli 90 astetta kääntyvä alusta ja HD-valmius, eli 720-resoluutioinen, joka on 32" televisolle tarpeeksi hyvä. Päätimme kuitenkin käydä muissakin liikkeissä ja menimme Citymarkettiin katsomaan heidän tv-valikoimaan. 400 euron hintalapulla ollut 42" 600 hertzinen, täydessä 1080-resoluution HD-valmiudessa ollut Samsungin televisio alko olla aika vahva vaihtoehto, mutta ilmeni, että televiso oli plasma-tv, joten sillä ei pystynyt pelaamaan, eikä myöskään käyttämään tietokoneen toisena näyttönä. Syy, miksi tätä ei voi kyseisiin tarkoituksiin käyttää, on kuvan palaminen ruutuun kiinni. Kuitenkin Citymarketista tarttui Philipsin 32" televisio, jonka normaalihinta oli 700 euroa, mutta oli alennettu 400 euroon ja se vaikutti tarpkeesi hyvältä ominaisuuksiltaan ja myös rahapussille. Ohessa kuva.


Speksit:

- 100 Hz
- Full HD, eli 1080-resoluutioinen
- 32"
- Philipsin oma Smart-kuva ja -ääni

Oston jälkeen ilta jatkuikin elokuviin menolla. Kävin kahden kaverini kanssa katsomassa Pirates of the Caribbean - Vierailla Vesillä -elokuvan, jota suosittelen kaikille. 3D-ominaisuus tässä elokuvassa toimi varsin hyvin muihin 3D-elokuviin verrattuna ja ne 150 minuuttia salissa meni varsin nopeaa, eikä kertakaan ollut sellainen "millonkohan tämä leffa loppuu"-fiilis.

Lauantai olikin hieman toiminnantäytteisempi, huonoilla yöunilla, kiitos uuden television ja Playstation Networkin toimimisen (joka oli ollut lähes kuukauden maailmanlaajuisesti alhaalla), sujuikin ihan mukavasti. Päivällä menin kavereideni luokse Viitaniemeen, jossa pelasimme Playstationia, grillailimme ja otimme shotteja tequilasta, Absinthista ja Jägermeisterista. Oluttakin joimme siinä kyljessä. Illalla menimme jokavuotiseen tapahtumaan nimeltä Yläkaupungin Yö. Varsinaisessa yläkapungissa en käynyt, koska suurimman osan ajasta olin Kirkkopuistossa, sillä siellä oli useita kavereita ja ihmisiä tässä kyseisessä puistossa oli lähemmäs tuhat, ainakin arvioisin niin. Yötä kohden kävin kavereideni kanssa McDonaldsissa ja kahden aikoihin menin kotia.

Sunnuntaita kuvaisi hyvin Bruno Marsin "The Lazy Song" -niminen biisi. Tällöin en jaksanut liikkua yhtään minnekkään ja olinkin koko päivän omassa huoneessani ja nautin Treyarchin lahjoittamasta Tupla-XP-viikonlopusta Playstationille, joka tarkoittaa kaksi kertaa nopeammin kehittymistä Call of Duty -pelisarjassa. Sain myös kaksi viikkoa myöhässä olleet terveystiedon esseet kirjoitettua ja lähetettyä opettajalleni.

Tänään olikin maanantai.  Heräsin 9 aikaan aamulla unisena kouluun, mutta asia korjautui aamuisella liikunnalla Viitaniemen montussa, jossa liikuntaryhmälläni oli pesäpalloa. Liikuntatunnin jälkeen menin kahdeksi tunniksi kouluun terveystiedon tunneille ja näiden tuntien jälkeen menin keskustaan ostamaan iskäni 55-vuotislahjaa, hänellä siis on huomenna syntymäpäivät. Tullessani kotiin luih hieman torstaina olevaa uskonnon koetta varten ja sitten päädyinkin koneelle kirjoittamaan blogipäivitystä. Eipä tässä kai muuta enempää ollut.

Peace.

2 kommenttia:

  1. Hyvä äijä, oot ehtiny paljon tehdä :D ja onnee uudesta tv:stä. näitä on iha siisti lukea ku ei muute olla ehditty paljoa juttelemaa pitkää aikaa :) venailen seuraavaa postausta!

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla! =) Joo koitan postailla nytten vähän aktiivisemmin ja pitää tehdäa asian eteen jotain, ettei näitä kuulumisia täältä blogeista tarvii lukea. Ja kiitokset onnitteluista :D

    VastaaPoista